matka skeittiparkeilta poluille
2011-2020

Sain noin 5-vuotiaana ensimmäisen scoottini, joka oli tarkoitettu temppuihin. Ennen sitä olin ajanut pitkään roskalavalta löydetyllä potkulaudalla.
Kun sain scootin, aloin harjoitella temppuja tosissani. Skeittiparkit tulivat nopeasti tutuksi, ja parhaimmillaan vietin siellä jopa 10 tuntia päivässä. Siinä vaiheessa oli selvää, että rakkaus scoottaukseen oli syntynyt.
2020-2025
Pitkät päivät skeittiparkilla alkoivat vähitellen vaihtua pitkiin päiviin maastopyörän selässä.
Uusia pyöriä tuli ja meni, ja kehityin koko ajan nopeammaksi ajajaksi. Scoottaus pysyi silti jatkuvasti mukana, mutta pyöräily toi mukanaan sen, mitä kaipasin: lisää vauhtia ja enemmän aikaa luonnossa.teita.

NYKYPÄIVÄ


Maastopyöräily ja scoottaus ovat edelleen vahvasti mukana elämässäni. Aikataulusyistä ja muiden lajien vuoksi en aja enää yhtä paljon kuin aiemmin, mutta sekä scootin että pyörän käsittelytaidot ovat yhä hallussa.
Vauhti ja rajojen testaaminen kulkevat edelleen mukana – aina vaan hieman eri muodossa.

